4.5–2.6.2024

Kuvan Kevät 2024

Tulossa

Kuvan Kevät on vuosittain toistuva opinnäytenäyttely, johon osallistuu kuvataiteen maisterin tutkintoa viimeisteleviä taiteilijoita Taideyliopiston Kuvataideakatemian neljältä opetusalueelta: maalaus, kuvanveisto, taidegrafiikka ja tila-aikataiteet.

Kuvan Keväässä 2024 nähdään teoksia 51 valmistuvalta opiskelijalta. Näyttely levittäytyy Kuva/Tila-galleriaan sekä Mylly-rakennuksen muihin kerroksiin ja ulkotiloihin kampuksen lähiympäristöön: Väinö Tannerin kentän ja Teatterikorkeakoulun väliin sijoittuva valtava, kaupunkitilaa läpileikkaava kuoppa luo poikkeuksellisen näyttelytilan maataiteelle, installaatioille ja esityksille.

Teokset on sijoitettu galleriatiloihin keskustelemaan toistensa kanssa, muodostaen samalla temaattisia kokonaisuuksia. Katsoja kuljetetaan läpi abstraktin kuvallisen ilmaisun, tieteen, taiteen ja teknologian leikkauskohtiin, muistojen ja traumojen läpi kohti spekulatiivista tulevaisuutta, lajien välisiä kohtaamisia sekä lopulta lämminhenkisen humanismin äärelle.

Näyttelyn vastuuopettajana toimii tänä vuonna lehtori ja kuvataiteilija Tuomo Rainio. Hän on toiminut Kuvataideakatemiassa taiteen ja teknologian opetuksesta vastaavana lehtorina vuodesta 2017 alkaen. Hänen työnsä lähtökohta on ajatus taiteesta dialogina – moniäänisenä keskusteluna, joka tapahtuu niin tekijöiden kuin teosten, tilojen ja yleisöjen välillä.

Tapahtumat

Avajaiset perjantaina 3.5. klo 17.

Tapahtumapäivä lauantaina 18.5. Ohjelma tarkentuu tälle sivulle myöhemmin.

Poikkeavat aukioloajat

Näyttely on suljettu helatorstaina 9.5.

Kuva/Tila

Sörnäisten rantatie 19

00530 Helsinki

Ti–su 11–18